Historiikki
Kun 20-luvulla elettiin kovaa rakentamisen aikaa, eikä Suomessa vielä valmistettu hiertimiä tai rappaustyökaluja teollisesti. E.Vuorion perustaja A.W.Vuorio kutsumanimeltään ”Walde” työskennellessään vielä rakennuksilla valmisti muiden rakennusammattilaisten tavoin itse tarvitsemansa rappaushiertimet.

Käsistään taitava Walde valmisti työkalunsa niin taitavasti, että muut rakennusmiehet omaa työtaakkaansa helpottaakseen innostuivat tilaamaan tarvitsemansa hiertimet häneltä. Pian tilauskanta kasvoikin niin suureksi, että työkalujen valmistus työllisti Walden lisäksi myös hänen poikansa Einon, joka ryhtyi isänsä liikekumppaniksi.
Näin syntyi vuonna 1928 rakennustyökaluja valmistava yritys E.Vuorio.


Sodan jälkeen uudisrakentamisen aikana kotimainen työ oli kysyttyä ja rakentaminen suomessa vilkasta. Walden kuoltua vuonna 1952, jatkoi Eino isänsä viitoittamaa tietä. Valmistus keskittyi erilaisiin kohteisiin suunniteltujen puisten hiertimien lisäksi enenevässä määrin myös vesivaakoihin.

E. Vuorion liketoimet sujuivat työkalutarjonnaltaan melko muuttumattomina aina 60-luvulle saakka, kunnes Einon vävy, Volker Paulus, astui E. Vuorion palvelukseen. Hän alkoi kasvavassa rakennustyökalujen kysynnässä parantamaan yrityksen tuotevalikoimaa ja luomaan suhteita laadukkaista työkaluista tunnettuihin keskieurooppalaisiin työkaluvalmistajiin. Pian 60-luvun puolivälissä ensimmäiset tuontityökalut saapuivatkin suomen markkinoille. Tuotevalikoima laajentui mm. polyuretaanihiertimien nostaessa suosiotaan perinteisten puuhiertimien rinnalla. Monipuolistuvan valikoiman kysyntä antoi lisäuskoa tulevaisuuteen ja uusia rakennusalan tuotteita valittiin tiiviissä yhteistyössä suomalaisten rakennusalan ammattilaisten kanssa.

Vuonna 2017 perinteikäs Oy C.E. Lindgren Ab osti E. Vuorion liiketoiminnan ja vuonna 2018 toiminnot keskitettiin Porvooseen.